Uusimaa-viikon uutiset

Iloinen innovaatiopöhinä päätti Uusimaa-viikon 2016

14.5.2016 16.00

Uusimaa on täynnä hyviä ideoita, rohkeita tekijöitä, intoa ja uskoa tulevaisuuteen. Tämä oli tunnelma Uusimaa Innovoi -tapahtumassa, joka järjestettiin 13.5. Espoon Otaniemessä. Uusimaa-viikon päättäneen tapahtuman teemoja olivat yhteistyö ja työn tekemisen uudet muodot.

Uusimaa innovoi, kuva Tuuli Aaltio
Tapahtumapäivä toi yhteen ison joukon tutkimus- ja innovaatiotyöstä kiinnostuneita yrittäjiä, kehittäjiä, hankkeita ja päättäjiä. Puheenvuorojen lomassa verkostoiduttiin messuständeillä, ryhmätyötiloissa, työpajoissa – sekä livenä että somen puolella.


Puheenvuorojen lomassa verkostoiduttiin sekä livenä että somen puolella.


Päivän aikana puhujakorokkeelle nousivat muun muassa Uudenmaan tutkimus- ja innovaatiotyötä vetävät hankkeet. Uusimaa on erikoistunut terveys- ja hyvinvointialaan, cleantechiin, teollisuuden uudistamiseen, kaupunkiarjen ratkaisuihin ja kansalaisten digipalveluihin.

sirkansyönti 2

Rohkeimmat hakivat inspiraatiota myös tulevaisuuden ruokakulttuurista. Paistetut sirkat saivat monet nielemään ennakkoluulonsa – kirjaimellisesti.

Kohti uudenlaista yhdessä työskentelyä

Tapahtuman järjestäjä Urban Mill yhteisöllisine työtiloineen ja -tapoineen on malliesimerkki uudenlaisista työnteon tavoista.

– Kahtiajako omassa toimistokopissa työskentelyn ja kokouksissa ravaamisen välillä on mennyttä maailmaa. Nyt kuljetaan kohti yhdessä työskentelyä. Joustavat työtilat ja kommunikoinnin tavat mahdollistavat sen, että asioita voidaan ratkoa saman tien työskentelyn ohessa. Myös töitä tehdään aina siellä, missä kulloinkin on tarpeen, kertoo Lars Miikki Urban Millistä

Tapahtumassa esiteltiin myös uusia työnteon välineitä ja tiloja. Päivän aikana sai kokeilla 3D-tulostinta, kokeilla kaupunkisuunnittelua 3D-pelin avulla tai rentoutua kolmen minuutin moniaistisella virtuaalimatkalla Zimbabween.

Uusimaa innovoi, kuva Tuuli AaltioOsallistujien mielestä parasta antia olivat kuitenkin erilaiset kohtaamiset. Päivän ideana oli ennen kaikkea, että mahdollisimman moni tutustuisi toisiinsa.

– Innovaatioita tekevät ihan tavalliset ihmiset. Parhaat jutut syntyvät, kun yllättävät tahot kohtaavat, kommentoi Toni Pienonen Urban Millin UUSAIKA-hankkeesta.

Uusimaa Innovoi -päivän järjestävät Urban Mill, UUSAIKA-hanke ja Uudenmaan liitto, yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.
#uusimaaviikko #uusimaainnovoi #urbanmill

Lisätietoja tapahtumasta:

Toni Pienonen, Urban Mill
puh. 0400 737 238


Palaa otsikoihin