Perjantai 12.5.2017 klo 18−21 Porvoon Taidetehdas

Kutsuvierastilaisuus

Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston vuosijuhla

Uudenmaan rahasto_Porvoon jokimaisema_Kuva Jussi Kaakinen
Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahaston vuosijuhla järjestetään pe 12.5.2017 klo 18-21 Porvoon Taidetehtaalla. Vuosijuhla on kutsuvierastapahtuma, jossa jaetaan Uudenmaan rahaston vuoden 2017 apurahat taiteelle ja kotiseututyölle. Vuosijuhlassa esiintyy aiempien vuosien apurahansaajia.

Uudenmaan Kulttuurirahasto

Uudenmaan Kulttuurirahasto on perustettu vuonna 1963. Se on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Uudenmaan rahasto on uusmaalaisen taiteen ja paikalliskulttuurin tukija toimialueensa 26 kunnassa.

Rahasto tukee toimintaa, jonka kohde tai toteuttaja on Uudeltamaalta. Apurahoja myönnetään taiteelliseen työskentelyyn ja taiteeseen liittyviin projekteihin, tapahtumiin ja kulttuuritilaisuuksiin. Lisäksi tuetaan kotiseututyön ja paikalliskulttuurin hankkeita, jotka voivat olla sekä tieteellisiä tutkimuksia että harrastuspohjaisia, yksityisten henkilöiden tai yhteisöjen toteuttamia.

Lisätietoja:
Leena Tammivuori, Uudenmaan rahaston asiamies, puh. 050 385 7602


Kuva: Jussi Kaakinen